Suomalaiset e-urheilujoukkueet

E-urheilu on noussut viime vuosina yhä suurempaan suosioon, eikä enää e-urheilua pidetä huonona asiana. Viime vuosien aikana on e-urheilu noussut yhä suuremmaksi ilmiöksi niin televisioissa, internetissä kuin lehdistössäkin. Onkin selvää, että myös suomalaiset pelaajat ovat päässeet jopa ammattilaistasolle  e-urheilun parissa. Suomalaisia e-urheilijoita on paljon, mutta tunnetuimmissa ja suurimmissa joukkueissa heitä on vain jokunen. 

E-urheilu on urheilulaji, jota pelistä riippuen pelataan yksin, kaksin tai joukkueissa. Suosituimpiin joukkuepeleihin kuuluvat esimerkiksi League of Legends (eli LOL) sekä Counter Strike: Global Offensive (CS:GO) sekä DOTA 2. Yleensä joukkuelajeissa joukkue koostuu viidestä pelaajasta sekä valmentajasta. Kilpailuita edeltää tiivis pelaaminen sekä tarkasti omien sekä muiden pelien analysointi. Jokainen joukkue haluaa olla paras. Joukkuita on monia erilaisia, on joukkueita, jossa ovat kaikki pelaajat samasta maasta, mutta on myös monikansallisia joukkueita. Pelaamista tapahtuu joka puolella maailmaa ja ammattitason pelaaminen houkuttelee monia. 

Suomi ja e-urheilu

Suomessa on e-urheilu saanut paljon tuulta alleen niin pelaajien, fanien kuin vedonlyöjienkin puolella. E-urheilu kiinnostaa sekä lajina, että vedonlyönnin kohteena. Voidaan puhua urheilun uudesta trendistä jopa. Suomalaiset eivät vielä toistaiseksi ole ylivoimaisesti parhaita e-urheilijoita kansana, mutta suomalaisia e-urheilijoita on noussut huippujoukkueisiin ja suomalaisista e-urheilijoista on tullut huippunimiä. 

Onkin selvää, että Suomesta on noussut paljon pelaajia, jotka ovat päätyneet ammattilaistasolle ja onnistuneet valloittamaan e-urheilun. Suomalaisia pelaajia löytyy tunnetuimmista joukkueista, kuten OG sekä Team Liquid. Kuitenkin Suomessa on myös omia joukkueita, joissa pelaa huippupelaajia. Samalla kuitenkin moni suomalaisten joukkueiden pelaajista päätyy isompiin joukkueisiin.  Monet pelaajat myös kiertävät ulkomailla ja palaavat taas suomalaisiin joukkueisiin pelaamaan. Yhtä kaikki, pelaaminen on monelle suomalaiselle ammatti tänäpäivänä. 

Suomalaiset joukkueet eivät ole niin menestyneitä, kuin yksittäiset suomalaiset pelaajat ovat. ENCE on suurin ja menestynein joukkue, jonka lisäksi suomalaisia pelaajia on huipputasolla  monissa joukkueissa. 

ENCE – Yksi parhaita suomalaisia joukkueita

ENCE on perustettu vuonna 2013 ja sen Counter Strike: Global Offensive joukkue on menestynyt kansainvälisesti erittäin hyvin. Alunperin joukkueen pelivalikoimasta löytyi vain Counter Strike: Global Offensive, eli tutummin CS:GO. Vuosien vieriessä on kuitenkin pelien määrä kasvanut ja nykyisin peleissä ovat mukana myös League of Legends (LOL) sekä Starcraft 2, PUBG sekä NHL -esports. 

Joukkue koostuu viidestä pelaajasta sekä valmentajasta, jotka ovat  Aleksi Jalli (allu), Miikka Kemppi (SuNny), Jani Jussila (Aerial), Jere Olkkonen (Jamppi), Jere Salo (sergej) ja valmentaja Slaava Räsänen (Twista). Tiimin liikevaihto ei ole yhtä suurta kuin esimerkiksi OG:llä tai Team Liquidilla, mutta Suomen tasolla liikevaihto on suuri 2,7 miljoonaa euroa. Toiminta onkin voitollista. Monet joukkueet pelaavat sijoittajien rahoilla, mutta toistaiseksi ainakaan ENCE ei ole ottanut mukaan toimintaan ulkopuolisia sijoittajia.

Muita suomalaisia joukkueita

Suomalaisiin e-urheilujoukkueisiin kuuluvat ENCE:n lisäksi HAVU, HREDS, KOVA sekä SJ Gaming. HAVU on perustettu vuonna 2017 ja sen lajeihin kuuluvat  Hearthstone, Fortnite, Counter-Strike: Global Offensive (CS:GO) sekä NHL. Kuten ENCE, myös HAVU pelaa premier-tason liigassa. 

2017 perustettiin myös SJ Gaming, jonka joukkue pelaa vain peliä Counter-Strike: Global Offensive 

HREDS puolestaan on perustettu vuosi ennen HAVUA, eli 2016 ja se onkin ensimmäinen suomalainen e-urheiluseura. Peleinä HREDSillä ovat Hearthstone, Fortnite, Counter-Strike: Global Offensive (CS:GO) sekä Tekken7 ja kenties tulevaisuudessa myös DOTA 2. 

Tuorein suomalainen e-urheilujoukkue on KOVA, joka on perustettu 2019. Joukkueen lajeihin kuuluvat Hearthstone, Fortnite, Counter-Strike: Global Offensive (CS:GO) sekä Stracraft 2. 

Suomen parhaimmat pelaajat

Suomen parhaimpiin pelaajiin kuuluu monia nimiä, jotka eivät kuitenkaan pelaa samassa joukkueessa. Yksi tunnetuimmista nimistä on Joona “Serral” Sotala, joka pelaa Stracraft 2 peliä. Sotala on pelannut vuodesta 2012 alkaen ja hän on noussut suomalaisessa e-urheilussa menestyksekkäimmäksi yksilöpelaajaksi. Sotalan matkan varrelle mahtuu paljon erilaisia otteluita, mutta ehdottomasti maininnan arvoinen on vuonna 2018 WCS Global Finalsin voitto. Tuolloin Sotalasta tuli (ja on edelleen)  historian ainoa ei-eteläkorealainen pelaaja, joka on yltänyt maailmanmestaruuteen. Tämä luonnollisesti on erittäin suuri saavutus.

ENCEN CS:GO joukkue on vuodesta 2018 alkaen noussut. Se on parhaimmillaan yltänyt jopa maailmanlistan sijalle 2. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat sen nousukauden aikana Aleksi ”allu” Jalli, Jere ”sergej” Salo, Jani ”Aerial” Jussila, Sami ”xseveN” Laasanen ja Aleksi ”Aleksib” Virolainen. Nykyisin Virolaisen ja Laasasen sekä Jussilan tilalla ovat Miikka ”SunNy” Kemppi, Elias ”Jamppi” Olkkonen sekä Joonas ”doto” Forss. Joukkueen menestyksekkäin pelaaja on todennäköisesti  Aleksi ”allu” Jalli, joka on uransa aikana ehtinyt pelata monessa erilaisessa organisaatiossa. Jalli on pelannut muun muassa Saksan mousesportissa, Tanskalaisessa FaZe Clanissa, sekä Yhdysvaltojen OpTic Gamingissa. 

DOTA 2 pelaaja Lasse “matumbaman” Urpalainen on noussut suomalaisen e-urheilun huipulle sen jälkeen, kun hän vuonna 2017 voitti The International voittonsa. Tuolloin Urpalainen pelasi Team Liquidin riveissä kun joukkue voitti DOTA 2 maailmanmestaruuden. Voittopotissa oli huimat 11 miljoonaa dollaria viidelle pelaajalle. Näin Urpalaisesta tuli hetkessä Suomen menestynein e-urheilija. Team Liquidin jälkeen Urpalainen on pelannut muun muassa CHaos EC joukkueessa seö nyt viimeisimpänä Team Secretissä.

Suomalaisia DOTA 2 pelaajia on kuitenkin enemmän. Sillä suuriin nimiin kuuluvat myös DOTA 2 pelaajat Jesse ”JerAx” Vainikka ja Topias ”Topson” Taavitsainen. Molemmat ovat pelanneet DOTA 2 peliä OG:ssa. Vuosina 2018 ja 2019 Vainikka ja Taavitsainen nousivat OG:n kanssa The Internationalin maailmanmestareiksi. Nykyisin Vainikka on jättänyt DOTA 2 pelin, sillä menetti siihen intohimonsa. Taavitsainen puolestaan jatkaa pelaamista OG:n riveissä.